Epäpuhtautta

10. Helmikuuta ratsastin Santun kevyesti isossa pihatto tarhassa missä tallin kaksi muuta ruunaa pöllistelevät päivänsä. Edellisenä päivänä herralla oli takanaan rankempi kärrylenkki jääradalla vuokraajansa kanssa jossa itse olin enemmän kyytiläisenä mukana ja opetin vuokraajalle valjastuksen ja raviurheilun saloja. Samalla lenkillä hukkasimme oikean takakengän jäälle joka löydettiin vasta muutama päivä sitten radalta.
Oli siis vuorossa palauttelupäivä ja päätin laittaa herralle piuhat pitkästäaikaa mukaan varustukseen näin muistutukseksi, ettei tarvitsisi aina kulkea pää pilvissä. Santtu käveli hienosti alkukäyntejä pitkin tarhaa, traktorin auraamia uria löysin ohjin ja kun pikkuhiljaa aloin ottamaan sitä tuntumalle alkoi askel tuntua omituiselta ja herrakin alkoi olla aika närkästynyt hommiinsa. Ihmettelin ensin kävelyn epäpuhtautta, mutta laitoin sen alkajaisiki yhden kengättömän kavion sekä lumitilsojen syyksi ja kun herra alkoi kuunnella minua tuntumalla ja käveli suht. puhtaasti kokeilin ottaa ravia.

 Raville nostaminen oli hankalaa, Santtu ei halunnut kuin vain syöksähtää eteen ja mennä lujaa joten jouduin rauhoittamaan tahtia ja yritin saada ravin esille peistin sijasta. Santtu liikkui hyvin omituisesti, etujalat menivät ravia ja takajalat tulivat myöhässä ja hevonen oli todella jäykän tuntuinen. Pian Santtu alkoi steppailemaan ja nykimään ohjista jonka luokittelin kiukutteluksi ja menohaluksi ja kaahautin herran lumihankeen joka yletti yli hevosen polven.
Santtu rauhoittui menohaluiltansa hieman ja se liikkui hangessa puhtaammin kuin auratuilla poluilla. Ihmetytti hieman, mutta ajattelin, että hangessa se malttoi keskittyä jalkoihinsa eikä pelkästään etenemiseen. Etenimme hangessa muutamisen metrin ja palasimme polulle jossa herra nosti päänsä taas ylös ja oli hankala.

 Ajattelin, että jospa antaisi herran päästellä höyryjä hetken ravissa ja antaa sen mennä kovempaa, mutta hallitussa tilassa. Nostin sitten ravin ja herra malttoi ''ravata'' hetken hitaammin, mutta askel ei ollut yhtään puhdas ja oli omistuisen tuntuinen ja aivankuin jokainen jalka olisi ollut irti hevosesta ja möyryäisimme isojen kivien päällä ja menisimme kokoajan ylämäkeen. Pian herra heilautti päätänsä ja meinasin tiputtaa ohjat ja otin hevosen kiinni ja ajoin taas hankeen ja Santtu hypähti hangen penkereen ylitse hankeen ja nosti muutamalle askeleelle laukan ja meinasin tippua jo siinä vaiheessa, mutta en aavistanut herran seuraava päähänpistosta. Ohjasin herran taas auratulle polulle ja siitä hevonen pinkaisi kiitolaukkaan vieden minua laitumen kaukaisimmasta päästä, polkua pitkin aina portille asti jossa se vasta hidasti vauhta ja sain itseni takaisin maanpäälle ja jalustimen jalkaani. Mielessäni vilahti jo kuva hevosen takapuolesta ja itsestäni hangessa, mutten onneksi tippunut vaikka jalustin karkasikin jalastani.

 Tämän pyrähdyksen jälkeen herra tuntui hieman paremmalle ja puhtaammalle, mutta arvelutti kuitenkin, että missä vika. Santtu alkoi kuunnella minua hieman paremmin vaikka niska olikin pilvissä ja päätin ottaa muutaman kierroksen vielä ihan testiksi ravia aidan ympäri poluilla. Ravi löytyi nyt jo osittain hyvin ja oli paikoittain puhdasta, kulmissa herran oli helpompi nostaa laukkaa jonka sen annoin tehdä, mutta otin kiinni heti jos vauhti alkaisi voimistua. Kävimme hangessakin muutamia kertoja, sillä siellä herra oli paljon puhtaampi liikkeinen kuin auratulla alueella.

Tietysti tein loppuun pitkät loppukäynnit ja tutkin askellusta. Käynti oli nyt melkein puhdas, mutta takapää oli jotenkin hidas ja se kuin mateli perässämme. Pysähdyin Tiian eteen ja kesksutelimme hetken ja yritimme valottaa tilannetta. Tiiankin mielestä Santtu näytti jäykältä ja epäpuhtaalta ja mietin sitten hetken syytä. Olisiko se vain rasitusta eilisestä lenkistä vai mistä kiikastaa? Päätin sitten selästäkäsin kokeilla herran takapuolen päällisiä lihaksi satulan takaa ja lautasilta ja sieltähän se syy taisi löytyä. Herran takapuoli oli todella kova ja kun nousin selästä alas ja kokeilin lihaksia oli päivän selvää mistä tässä oli kyse.
En onneksi ratsastanut 30minuuttia kauempaa, mutta toisaalta oli hyvä tietää miltä jäykkä hevonen tuntuu selästäkäsin niin tiedän seuraavalla kerralla hieman enemmän.

 Lähdimme sitten kävelemään talliin ja ladossa hoidin hevosen tietysti normaaliin tapaani hyvin ja senjälkeen nappasin jakkaran ja hieroin herran läpikotaisin, niin hyvin kuin minä itse siihen pystyin ja enemmän kohdistin hoitoa takapuoleen. Hieroin Santtua noin 40minuuttia kunnes se alkoi haukotella ja venyttää päätään alas. Muutaman kipukohdan löysin, mutta ne kaikki olivat juuri siellä takapäässä mistä askellajien epäpuhtaus taisi tulla. Muualla ei ollut kireitä lihaksia taikka kipupiikkejä lukuunottamatta hieman jumissa olleita lapoja jotka sain muutaman minuutin vaivaamisella auki. Selkä oli hyvässä jamassa ja huomasin taas miten paljon lihasta sinne on ilmaantunut vaikka herra ei liikukkaan kuin kerran viikossa vuokraajan kanssa ja sitten minun kanssani aina kun tallille pääsen.

Helmikuun extra

Sarjakuva on taas täällä!

Missasitko tammikuun extran? Älä huoli, pääset sinne tästä.

Tallipäivä

Tämä videopostaus sijoittuu Leppävirran maalaismaisemiin ja yksityistalliin mikä sijaitsee Riihirannalla. Videolla näette täys' maalaishöntin hevosen omistajan joka yrittää selittää teille päivästään pienehkösti sekä hevosetkin vilahtavat ruudussa. Videon materiaalit kuvattu kutakuinkin 8.Helmikuuta, lauantaina 2015.


Linkitääkköhän se tämä viel pittää

Juntti mualaane pahoittellee kun hummailua ei tullunna tallennettua video pätkiin, mut' kuvitukset löytynnee tämän linkin kautta aiemmasta postaaksest. Pahoittelut myöskin kun loppupäivän heppailuja, kuten iltatallin hoitoo ei ollunna nyt messissä, mut' mie toivon et' tää on teille ihan sopiva näinkin!

~ Ainiin ~
HYVVEE YSTÄVYYDEN PÄEVÖÖ

Santtu & Ex Hunter ''Huntteri''

Kato mamma kun mä yritän!

''Varoitus! Postauksessa uusia varusteita niin mulla kun mun palvelijallakin''

Lauantaina 7.helmikuuta oli hurjaakin hurjempi päivä jona yritin jaksaa asentaa puhelimeni kypärään kiinni, että saisitte videota meidän maastolenkeistä, mutta empä sitten jaksanut vaivautua kun kaveri jo odotti valmiina, että millonka lähdetään lenkille! Olimme Tiian kanssa sopineet, että lähdemme yhdessä Santun sekä Lassin voimin maastoon lenkille ja idea olikin siinä, että Tiia ajaisi Lassilla ja minä ratsastaisin Santulla perässä ja päästeltäisiin (ainakin Santulta) herroilta enimmät höyryt pois.
Hirvitys fiilis lähti siitä, kun tajusin millon Santtu oli liikkunut viimeksi ja siitä kun se oli niin malttamattoman energinen. Ja parempaa fiilistä tähän ei tehnyt se, että keli oli melkein plussan puolella, hevoset keräsivät tilsoja kavioihinsa ja tiet olivat auraamatta. Päätimme kuitenkin lähteä matkaan sillä hevoset kaipasivat liikuntaa. Minä hyppäsin Santun selkään Tiian avustuksella ja heti kun pääsin satulaan istumaan oli herra jo pinkomassa ladosta ulos, mutta yritin pidätellä sitä paikallaan siihen asti, että Tiia saa Lassin irti seinästä ja itse hypättyä kärryjen kyytiin. Ja kun saimme lähtömerkin ja käänsin Santtua varovasti ulos ladosta se ampaisi hypähtäen ulos ja pysähtyi vasta lumipenkkaan. Minun piti hetken rauhoitella itseäni ennekuin uskalsin ohjata Santtua yhtään mihinkään suuntaan ja vaikka tähän olin varautunut, en silti uskonut että lähtö olisi näin lennokas. Tajusin pian että meidän oli lähdettävä liikkeelle tai kärkikaksikkomme jättäisi meidät jälkeensä joten käänsin Santun kaverin perään ja se lähti ravilla eteenpäin josta sain se nsitten käyntiin kuitenkin. Onnea oli monté ohjat jotka ostin vähänaikaa sitten ja niitä olemme ahkerasti käyttäneet.

 

Heitimme sitten kimpassa vähän yli 5km lenkin ja kaikki meni suht hyvin muutamia Santun energiapiikkejä lukuunottamatta. Onneksi oli Tiia Lassin kanssa edessä ettei meno ollut aivan päätöntä. Lassi on senverran rauhallisempi niin oli hyvä pitää sellainen herra meidän tientukkeena vaikka Santtu meinasi ampaista muutamaan otteeseen jopa heidän ohitseen. Olin kuitenkin ajantasalla kaikesta mitä herra teki ja sain sen nopeasti aina kiinni ja käännettyä takaisin kärrien perään ennen suurempia ongelmia. Kotipihaan tultuamme kävelimme Santun kanssa vielä vähänaikaa kun Tiia puri kamat ja laittoi Lassin talliin, että me pääsemme latoon lopettelemaan päivän työt.

Sunnuntaina 8.helmikuuta päädyimme hyppäämään pientä esteen näköistä tekelettä tienpätkälle. Ilma oli kuin esterin takapuolesta vetäisty, mutta pääsimme kuitenkin ihan hyviin tuloksiin ja saanen olla hevosestani taas ylpeä.
Ideahan lähti siitä, kun edellisenä päivänä kävimme hirrrmuisen monté lenkin kaverin kanssa niin tänään olisi sitten hieman rennompi reeni ja perus puksuttelu tallin ympäri auratussa polussa ei kiinnostanut. Ja Tiia lupautui taas meitä kuvaamaan ja olin tietty iloinen kun saadaan taas blogiinkin materiaalia. On hän kyllä niin ihana, pakko sanoa, siis miettikää nyt.. Se jaksaa seistä töröttää lumipyryssä ja nakottaa kameransa kanssa pällistelemässä meidän menoa!
Ennen Santun varustamista taikka selkään hyppäämistä annoin pojulle BEMER hoidon mistä se ei ole saanut hetkeen nauttia ja senkin takia herra oli ensin ihmeissään ja pörpötteli hetken kunnes rauhoittui ja melkein nukahti seisailleen 8min hoidon aikana.

 Hoidon jälkeen menimme ladon puolelle ja laitoin herralle vermeet päälle, hyppäsin selkään ja lähdimme ulos. Kävelimme tienpätkää sillävälin kun Tiia viritti meille esteen mökiltä löytyneestä, vanhasta pinnasängyn kaiteesta ja sinisestä jakkarastamme. Este ei ollut päätähuimaava ja eihän sen tarvitsekkaan, kunhan heppa saa välillä vähän erilaista tekemistä mielenpiristykseksi.
En sitten tiedä, että oliko homma Santun mielestä aivan kamalaa touhua vaiko sitten ihmeellistä, sen saatte te päättää näistä kuvista, että miltä tämä homma oikein näyttää, mutta Superi näyttää aika järkyttyneeltä joissain otoksissa.

Hei, mikä toi pelottava ja värikäs juttu tossa on!?

 Pian alkukävelyiden jälkeen nostimme tahdin raviin ja ravailimme tienpätkää edestakaisin, välillä käyden vähän pidemmällä tai sitten keirsimme tallin ja palasimme takaisin esteen ja Tiian luokse. Aina kun ohitimme esteen, Santtu kipsutteli kuin varpaillaan ja mahdollisimman kaukaa tutoa väripilkkua, ettei se vaan hyppää nenille. Mutta rakas, sinun kuuluisi hypätä sen nenille ja vieläpä yli~

Kävelimme hetken vielä ja kävimme katsomassa tuota hirmuista estettä lähempää ja Santtu oli asiasta hieman erimieltä, mutta loppujenlopuksi sekin tajusi ettei siinä ole mitään pelättävää. Ainakaan näin jos ohitse kävelee tai sen eteen pysähtyy, asiahan oli sitten täysin eri kun lähdimme ravissa sitä kohti ja oli aika katsoa josko upea ratsureima hyppäisi vai jänistäisi.

Ensimmäinen lähestyminen oli aika mutkitteleva ja sain pyytää Santtua eteenpäin useaan otteeseen ja rohkaista sitä sillä se pörisi ja ihmetteli, että mikä onkaan nyt homman nimi. Pieni töksähdys ennen estettä ja sitten se liisikin esteen yli upeasti pienen rohkaisun jälkeen. Itsehän jäin hypyssä hieman jälkeen, mutta eipä tuo tainnut paljoa haitata.
Toiseen suuntaan tullessamme este olikin vielä pelottavampi ja herra ei meinannut mennä siitä mihinkään takuuseen, että mitä sen pitäisi tehdä asian kanssa. Se teki muutaman u-käännöksen ja käänsin sen tietty aina esteeseen päin uudestaan ja rohkaisin sitä kunnes peruutimme ja otimme uuden lähestymisen.

''Apua, mikä toi on! Eikai me mennä sen lähelle?''

''En halua, se on pelottava ja se vielä syö mut!''

''IIK se tarttuu mun jalkaan kiinni!''

''Siis en mä voi yksinkertaisesti mennä tosta!''

''No mennään sitten, mutta tyylistä ei puhuta''

Pikkuhiljaa homma alkoi olla 'ei niin pelottavaa' herra punaturkin mielestä, mutta sitten alkoikin se kunnon ravuri liitäminen esteen ylitse. Suurinosa hypyistä sujui hyvin ja moitteettomasti, kun taas jotkut olivat aivan kamalia. Kun tuo pieni este alkoi sujumaan ravissa, ainakin jokaotisella hypyllä hyvin niin päätin kokeilla lopuksi vielä lähestyä laukassa oikeaan suuntaan joka sitten ensimmäisellä yrittämällä vaihtui raviksi esteen lähetessä, mutta kyllä me ainakin kerran päästiin ihan laukalla sen ylitse! Mutta hei, enhän minä voi Superilta täydellisyyttä vaatia todellakaan, kaikkensahan se yrittää ja hienosti kaikki meni loppujenlopuksi ja herrakin pääsi pieneen hikeen.

 

Kun homma oli sitten mielestäni hanskassa, oli aika lopettaa ja ottaa pieni loppuverryttely rauhallisessa ravissa ja siirtyä käyntiin pienen puksuttelun jälkeen. Santtu oli kyllä niin tyytyväisen näköinen itseensä lopuksi, että ei mitään rajaa! Mutta kyllä se sai ollakkin, homma luisti ja herra hyppäsi. Paljoa tuota korkeampia esteitä emme voi harrastaa herran vanhan hankkarivamman takia joka sijaitsee etujalassa. Eläinlääkärin mukaan se on kunnossa ja pienet hypyt sillointällöin eivät haittaa ja onhan tuostakin vammasta jo monen monta vuotta aikaa, sillä se tapahtui raviradalla joskus vuonna nakki ja muusi. Nestettä jalassa on ja se näkyy jos tarkasti katsoo, muttei ole muuten oireillut ja se oli normaali treenin jälkeen ja seuraavanakin päivänä. Joten ei huolta kun jalat vaan muistaa hoitaa treenin jälkeen kunnolla!

''Siis mä oon niin tyytyväinen nyt itseeni. Saat äiskä antaa mulle extra herkkuja''

No laitetaas tähän loppuun vielä niitä epäonnistuneitakin kertoja teille näytille niin tiedätte miltä sekin homma sitten näyttää. :D

Pelottava monsteri este

Kauniilla ravilla yli

Tää on meidän 'hienoin' tyylinäyte ja Santtukin poseeraa!

''Eikai se varmasti hyppää tosta mun kimppuun?''

Niinkuin varmaan tarkkanäköiset huomasitte, että kuvista löytyy jonkinverran uutta tavaraa, niistä tulee sitten postaus erikseen missä kerron mitä, milloin ja miksi varuste on hankittu. Tässä on vielä kuvauspäivä edessä uusille tuotteillemme joten postaus jää vähän jälkikäteen niinkuin tänä viikonloppuna kuvattu MyDay videopostauskin johon tarvitsen mieheni konetta sillä sielläpä on videon editointi ohjelmat mulla tallessa kun tämä ikivanha läppäri ei pyöritä kun juuri ja juuri gimppiä millä saan tilaustöitä piirrettyä.

Mutta nyt voittekin kertoa, että mikä oli lempikuvanne ja saisitte samalla kertoa onko tämä meidän meno aivan kamalan näköistä touhua!