28. heinäkuuta 2017

Kisat lähestyy


Niin, lukijakansa joka ei meitä vielä facebookissa seuraa, olemme Ceen kanssa ilmoittautuneet kisoihin. Lähdemme hevosen ensimmäiseen kukkahattutäti koitokseen sunnuntaina 30.7. ratana Helppo D:3 2013. Itse olen nuorempana kisannut tietty jonkun verran, mutta kyllä itseänikin jännittä monen vuoden tauon jälkeen.

Vaikka Credit on kisannut nuorempana raveissa sekä montessa, ei ilmapiiri ole sama. Saamme jännityksellä nähdä mitä ruuna on mieltä moisesta tilanteesta. Emme odota mitään suurempia kenguruloikkia mutta mitä vain voi kuitenkin tietty käydä.
Olemme yrittäneet urheasti rataa treenata, mutta sää on tullut vastaan. Kista käydään tallilla missä on ulkokenttä ja olemme käyneet siellä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla kenttä oli aivan liejua satisen sään takia, joten emme voineet muuta tehdä kuin kävellä sekä ihmetellä paikkoja. Kuvaajaa ei ollut mukana ja napsin selästä muutaman videon pätkän kun herra C yllätti ja leikki vesilammikossa! Kävimme kenttään tutustumisen jälkeen sitten lyhyen maastolenkin.

Viimekerralla, torstaina pääsimme tekemään rataa ja herättelemään laidunlomalaista horroksesta. Yö laitumella oli tehnyt tehtävänsä ja ruuna oli aivan unessa. Kokeilimme tällä kertaa myös kannuksia ja ruuna ei välittänyt niistä tipan vertaa. Hieman herkempi se oli kun teimme loppupuolella väistöjä, mutta moottori oli muuten sammunut. Sain oikeaan suuntaan laukankin nostettua hieman ensin painostettuani hevosta. Laukan jälkeen pääsimme tekemään radan ravissa ilman hyytymisiä.
Ruunan heikkouksia radassa tulee olemaan pysähdyksestä suoraan raviin siirtyminen, sekä suoraan taakse peruuttaminen, mutta eiköhän me pärjätä. Ensimmäiset kisat, hermojen kireyttä sekä jännitystä luvassa, mutta mennään vaikka henki menisi.

''Käynti väistöjä torstailta''
Lähden lauantaina Laukaaseen ja katsotaan mitä teemme vielä ennen sunnuntaita jos teemme mitään. Sunnuntaina kisat alkavat klo: 11:00 ja onneksi kys. talli on aivan vieressä, hyvän alkuverryttelyn päässä kosken toisella puolella. Luokassamme on 7 ratsukkoa ja olemme neljänsinä, haastavia vastustajia luvassa, mutta kokeilemaanhan me vain lähdemme, eikös niin? Mitään suurempia itse en odota, terv. rönöttävä kuski joka ei osaa istua. Katsotaan miten verryttelyssä menee niin tietää sitten enemmän. Kisapäivästä, ainakin radasta teille uskallan luvata videota!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti