17. huhtikuuta 2018

Ihana perhe



Vihdoin taas täällä! On todellakin vaikeaa kirjoittaa tänne mutta yritän ryhdistäytyä pikkuhiljaa, sillä tulvaisuus näyttää paremmalle päivä päivältä. Hevosia en ole elämästäni jättänyt hetkeksikään pois, niinkuin Instagram tiliäni seuranneet voivat todeta, sekin tili on ollut hiljainen ja yksi syy siihen on uusi perheenjäsenemme, koiranpentu Hippie jonka elämästä voi lukea enemmän koirablogistani Tassujen Taikaa.

Nyt itse asiaan, kävin hiihtolomaviikon jälkeen Jyväkylässä pitkästä aikaa. Hermolomaa laskettelu loman jälkeen. Hevosia, valokuvausta, klippausta, ihania lapsia. Mitä muuta voikaan tarvita? Majoituin Creditin perheen luona ja en voi muuta sanoa että miten ihana tämä perhe voikaan olla. Olen niin iloinen tuntiessani näin hienoja ihmisiä ja pitää heidät ympärilläni vaikka välimatkaa on muutama sata kilometri.
Pääsin pitkästä aikaa tekemään oikeita hevos hommia, kuten herätä aikaisin aamulla ruokkimaan ja viemään hevosia ulos. Ikävä oman tallin pitoa, mutta onneksi tälläisiä mahdollisuuksia tulee joskus eteen.

Vietin Creditin perheen luona muutaman päivän ja siihen sisältyi hevosten hoitoa, lasten kanssa touhuamista sekä klippasimme Creditin takapuoleen muutaman tähden jonka jälkeen lähdimme napsimaan kuvia. Kuvista olen tyytyväinen, todella. En ole hetkeen päässyt kuvaamaan hevosia yhdessä omistajansa kassa ja heitä oli niin mukava kuvata. Luonnollisia malleja! Kiitos.

Kuvien muokkaukset heittelevät hieman erilaisia sävyjä ja tyylejä, muokkaan kuvat yksilöinä ja mietin enemmän tunnelmaa. Muokkaus taitoni ovat vielä melko amatöörimäiset, mutta tässähän sitä kehittyy ja huomaan että sitä olen tehnyt, kehittynyt. Tunnen onnistuvani kun asiakas on tyytyväinen.

Herra Creditin nuorempi omistaja pääsi myös kameran eteen tämän upean hevosen sekä myös hänen liikutus poninsa kanssa. Saimme kasaan ihania kuvia, tuo tyttö on kyllä niin malli kun voi joku olla, luonnollinen, mutta niin lapset aina ovatkin. Ihania.



Kiitos, kun sain ikuistaa teidät kamerallani. 

9. tammikuuta 2018

Rohkeempaa on luovuttaa


Taidampa myöntää vihdoin, että tämän blogin arvo ja siitä kiinnostuneisuus laski kun Superi lähti vihreille laitumille. Creditin kautta puhallettiin tulta sammuvaan hiileen, mutta nyt takaisin Kuopioon muutto on aiheuttanut totaallisen alamäen. Minua ei enää niinkään kiinnosta tänne kirjoittaminen, enemmänkin harmittaa kun ei kykene aloittamaan minkäänlaista postausta. Tämänhän piti olla kivaa?

En lopeta blogia, en poista sitä tai vastaavaa vaan jatkan vähin äänin postausten kirjoittamista. Tavoitteena on päästä taas kisaamaan ja treenaamaan enemmän kuin omatoimisesti, ehkä sen kautta saan taas blogikärpäsen pureman ja jatketaan aktiivisesti, mutta tällähetkellä mielenkiinto sekä aktiivinen kirjoittaminen on koirablogini puolella.

Saatan jatkaa blogia ehkä enemmänkin valokuvaus- sekä yleisesti hevosharrastus pohjaisena. Olen tullut siihen tulokseen että annan tämän blogin olla mitä on, mutta panostan tekstien sisältöön sekä ulkonäköön samalla tavalla kuin ennenkin.


Vaikka blogin otsikko onkin melko radikaali mitä tämä teksti sisältää, en kuitenkaan luovuta. Tämä blogi on minulle tärkeä vaikka se onkin hiljainen ja viimeiaikoina ollut täynnä tylsää, perus tekstiä.
Elämä ilman Superia teki minusta erilaisen ihmisen ja kun näitä vuosia on kertynyt kaksi, olen huomannut että alan tasoittua. Tämä harrastus tuo hymyn huulilleni vaikka olisi miten vaikeaa päästä eteenpäin. Muistelen miten hankalaa Superin kanssa oli ja varsinkin niitä hyvä päiviä, onnistumisen tunteita punaturkin kanssa ja siirrän fiiliksen siihen hetkeen kun tuntuu, ettei mikään onnistu.

Teema, nykyinen ratsuni on ollut todella palkitseva treenikaveri jonka kautta olen tutustunut omaan ratsastukseeni täysin uudella tavalla. Tajusin myös että en osannut enää ratsastaa haastavammalla hevosella melkein ollenkaan. Lämminveriset ovat herkempiä kun taas tämä nykyinen metsänpeikko on edestä vahva ja vaikka se on herkkä, tämä herkkyys on täysin erilaista.
Pakko myöntää että vaikka Teema on tullut tutuksi ja hyvinkin tärkeäksi, kaipaan lämminverisiä. Omalla tavallaan kun on ollut pitkään jonkun rodun kanssa tekemisissä, kiintyy niihin piirteisiin, olosuhteisiin. Suomenhevoset olivat pikkutyttönä tärkeitä, se hiipui kun lähdin enemmän raviurheilun puolelle lämppäreiden kautta ja Superi kun oli lv, rakastuin, koukutuin kyseiseen rotuun.


Teema on näyttänyt minulle tämän harrastuksen rikkaudet ja antanut minulle paljon jotta voisin kehittyä paremmaksi ratsastajaksi sekä käsittelijäksi. Arvostan muita rotuja nyt enemmän. En sano ettenkö olisi ennenkin arvostanut, näen kaiken vain uudessa valossa. Superi avasi maailmani lämminverisiin, niihin hurjiin, tulisiin juoksijoihin. Voisin sanoa, että kaikki hevoset ovat yhtä tulisia sekä arvaamattomia, niitä täytyy vain katsoa oikealla, rodunomaisella tavalla.

Näillä fiiliksillä on hyvä jatkaa blogia, kirjoittelen taas kun on jotain kerrottavaa.