29. lokakuuta 2017

Haastellista elämää

Olen pidätellyt tätä postausta jo liiankin pitkään. Vaikkakin kyseessä on päivitys uudesta ystävästäni, on kirjoittaminen jokseenkin hankalaa.
Olen ratsastanut lämminverisiä viimeiset 4-5 vuotta ja siinä välissä yhden kesän Turo ruunalla joka oli suomenhevonen, miksi tämä uusikin tuttava luokitellaan. Hetkeen en kuitenkaan ole näin haastavalla hevosella ratsastanut, mikä on tuottanut päänraapimista ja spekulointia. Tämä kyseinen ruuna on Hingunniemestä tuttu aamutalli hommista, elikkä ulos taluttamisesta. En sen enempää kuitenkaan ole hevoseen tutustunut ennen vuokrauksen aloitusta. Hän on I.P. Teema, suomenhevos ruuna vuosimallia 02.

Koeratsastuksessa koin, että en pärjää hevosen kanssa ollenkaan, ikinä. Omistajan mielestä pärjään ja sovittiin että käyn ainakin kahdesti viikossa hevosta liikuttamassa.
On tullut muutaman kuukauden tutustumisessa huomattua miten kiva ruuna tämä onkaan vaikka ensimmäisellä kerralla oli kamala olo ja hirveä itsetuntemus kriisi. Ruuna jännittää uusia ratsastajia ja sen huomasi, hevonen oli muutaman seuraavan ratsastuskerran aikana todella jäykkä eikä se malttanut rentoutua. Myönnettäkööt että itsekkin olin varovainen enkä oikein uskaltanut ratsastaa. Kun sain itseni rentoutumaan, pääsimme eteenpäin.
Löysimme yhteisen sävelen ja vaikka itse olen välillä todella lapanen hukassa, hevonen muistuttaa, että täytyy ratsastaa eikä matkustaa. Jos vähänkään jään miettimään ja keskittymiseni herpaantuu saan hevoselta kommenttia asiasta joko lapa edellä kulmista rynnimisellä taikka tunnen koko hevosen painon käsissäni.


Suurin muutos on tapahtunut ratsastuksen alku ja loppupäässä, rento hevonen. Alussa selkään noustessani saimme kävellä rauhassa, mutta jos koskin ohjiin sen enempää alkoi ravi ja steppailu kunnes rauhoituttiin taas kävelemään, tuntumalla. Lopussa kun annoin pitkät ohjat, ruuna lähti taas ravaamaan, joskus rauhoittui taikka lähti kovempaan kiitoon ennen kuin nakkasin jalustimet jalastani ja hevonen pysähtyi siihen. Kävelimme(yritimme) aina siihen asti kun Teema rauhoittui ja lopetimme aina hyvään fiilikseen.

Nykyään aloitamme Teeman kanssa joko taluttelulla ja maastakäsittely puuhilla taikka löysin ohjin kävelyllä josta otamme rennompia ravi pätkiä sekä pysähdyksiä ennen kuin otamme tuntuman ja lähdemme töihin. Hän malttaa kävellä lopussakin rauhallisemmin heti pitkät ohjat saatuaan, venyttää kaulaa ja pörisee. Vaikka hevonen ei kuljekkaan vielä peräänannossa kuin hetkittäin, olen tyytyväinen siihen että saamme harrastaa rennossa ilmapiirissä. Kunhan itse löydän uuden, oikean istunnan kautta lihakset, treenaan ja uskon itseeni, pääsemme vieläkin paremmille apajille.


Postauksen kuvat ovat syyskuulta kun olin ratsastanut ruunalla vain muutaman kerran. Yläkuvassa Teema on jännittynyt, en saanut tuolloin sitä vielä kuin hetkittäin yhteisymmärrykseen kanssani ja istuntani oli kammottava. Omistaja kehotti lyhentämään jalustimia ja ratsastamaan estesatulalla jotta saisin pohkeen kiinni kunnolla ja oikeaan kohtaan. Toimi. Nykyään mennään koulusatulalla, pohje melko oikeassa kohdassa, sekä hevonen ei juokse alta peläten milloin pohje koskettaa kylkeä.

Suomenhevoset ovat rakenteeltaan leveämpiä kuin lämmiveriset mihin olen myös joutunut totuttelemaan tämän herran kanssa. Ilman satulaa rastastus on ehkä mukavampaa mitä massavampi hevonen on alla. Keskiviikkona 25.10 menimme ensimmäisen kerran jo ilman satulaa.
Nappulat ovat vielä kuitenkin kadoksissa tässä hommassa minkä huomaa yllä olevasta videosta, hieman ehkä hävettää kyseinen video teille julkaista, mutta ehkä minä kestän siitä tulevan kritiikin. Torstaina huomasi, että ilman satulaa ratsastus on palkitsevaa, tuuppaus treeni meni todella hyvin vaikka kenttä olikin koppurainen ja paikoittain jäässä.

Pyrin etsimään itselleni ''hovikuvaajan'', pakkasten saapuessa kamerani akku ei kestä jalustan nokassa. Heti kun saan materiaalia, kirjoittelen kuulumisia ja lisää Teemasta. Haluan saada hevosta ratsastettua pohkeen ja ohjan väliin, mikä ei onnistu ilman sitä kunnon työmoraalia tai ymmärrystä tähän uuteen tuttavuuteen.

14. syyskuuta 2017

Nämä eivät ole hyvästit


Olen siis muuttanut takaisin Kuopioon ja tämä ihana uljas musta jäi Jyväskylään. Onneksi voin kuitenkin sanoa, että nämä eivät olleet hyvästit. Menemme käymään Jyväskylässä aika-ajoin, tai niin ainakin sovimme avopuolisoni kanssa. Meillä on tuttuja sekä harrastuksia vielä siellä, minulle tärkein on kuitenkin tuo ihana jättiläinen.

Kuopio ei ole täysin uusi kaupunki mikä helpottaa muutto stressiä, asuimmehan me vuosi sitten täällä. Kuopioon muutto oli ehdoton avopuolisoni koulun takia, aivan kuin muutto Jyväskylään vuosi sitten mitä vastustin kynsin ja hampain. Luulin että muutimme vähintään kolmeksi vuodeksi, mutta toisin kävi. Ala ei kuitenkaan ollut herran mieleen ja hän päätti(päätimme yhdessä) muuttaa takaisin tuttuun ympäristöön. Jyväskylä antoi minulle paljon ja löysin oman paikkani yhdyskunnassa. Osasin sanoa tuota 'inhottavaa' kaupunkia kodikseni ja sen taakse jättäminen koski.



Credit oli toinen hevonen minkä selkään pystyin nousemaan Superin poismenon jälkeen. Kävin läpi hyvin ristiriitaisia tuntemuksia, kun kirjoitin nettiin lämminveristen ryhmään etsiväni liikutushevosta. Eniten minua ehkä satutti se, että suurella todennäköisyydellä vuokrahevonen tulisi olemaan lämminverinen, mutta olisiko se väärin Superia kohtaan.
Voin sanoa, että itkin samalla kun kirjoittelin Creditin omistajan kanssa ennen hevosen tapaamista. Koe ratsastuksessa itkin sisäisesti, sellainen Superi olisi voinut olla. Pääsin tämän hevosen kautta oman rakkaan kauraturpani poismenosta yli. Elämä jatkuu, hyvien sekä huonojen muistojen kanssa.

Credit opetti sekä muistutti minua. Aloin ruunaa ratsastaessa muistamaan mitä joskus osasin. Löysin itseni taas tämän rakkaan harrastuksen parista josta luulin jo luopuvani.

Tämän ruunan kanssa tuli koettua naurua, itkua, onnistumisia ja löysin itseni muutamaan otteeseen myös tekemässä tuttavuuksia ruohonjuuritasolla. Kehityin ja pääsin taas kisaamisen makuun, sain olla tämän ruunan pilotti sen ensimmäisissä kisoissa.
Parasta tässä kaikessa oli kuitenkin todella ihana perhe hevosen takana. Sain ihania ystäviä joita lähden vaikka jalan tapaamaan. Kaunis vuosi takana, eteenpäin mennään rikkaampana kuin koskaan.
Nähdään taas pian, ystäväni Mr Credit.



Postauksen kuvat © Antti Saarimaa
Muokkaukset on tehnyt minä, Jessie